maanantai 14. joulukuuta 2015

Katumus


Tein yhden erittäin rasittavan virheen viime perjantaina astuessani parturin ovista sisälle. Menin leikkauttamaan melkein olkapäille yltäneen enkelitukkani lyhyeksi. Miksi ihmeessä? Noh, sillä hetkellä mokoma tempaus tuntui hauskalta vaihtelulta ja piristävältä ajatukselta. En tosiaankaan tainnut miettiä päätöstä loppuun asti. Nyt siitä sitten kärsitään. Ärsytys on niin suuri (itkuakin taisin makuuhuoneen lattialla vääntää kotiin päästyäni) ja en ole tyytyväinen tähän nykyiseen tukkaan, vaikka tuttu kuosi onkin. Eihän siinä mennyt kun kymmenisen kuukautta, että hiukset kasvoivat tuohon pituuteen, mikä niin helposti sitten nips-naps hävitettiin. Voi pyhät pyssyt sentään..

Vielä naurettavamman näköisen tuosta mallista tekee pitkään tukkaan aikaisemmin otettu pehmennys, joka pistää hiukset sinkoilemaan käkkärälle kaikkiin ilmansuuntiin. Olen aina halunnut kiharoita (luonnostaan suorat ja lättänät hiukset omaten), mutta nyt ne vaan ärsyttävät, sillä viimeksi tällä tyylillä tukkani oli täysin suora, ja totteli vaivatta. Harvoin olen joutunut käyttämään suoristusrautaa nimensä mukaisesti suoristamiseen - paitsi nyt.
Tänään tilasinkin oman mielenrauhan takaamiseksi Harmony Lifeltä Hairbell- shampoon ja hoitoaineen nopeamman hiustenkasvun toivossa. Onko teillä kokemuksia kyseisestä tuotteesta? Onko ihan humpuukia vai toimiiko oikeasti? 

ps. Tervetuloa uudistettuun Virtaan! 


4 kommenttia:

  1. ymmärrän kyllä hyvin tuon kiukun. Tein nuoruudessani kerran saman virheen ja itkin sitä lyhyttä lopputulosta sitten kotona. Tuo leikkuumalli on kyllä hieman outo ja sen olisi voinut tehdä kivemminkin, niin ettei se olisi jäänyt ehkä kalvamaan jälkeenpäin. Mutta oon varma, että se kasvaa nopeasti ulos tuosta mallista ja tsemppiä kasvatukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli sinänsä on ihan ok, mutta istuu todella huonosti juuri tuon pehmennyksen takia. Tekisi mieli vaan pistää säkki päähän :'D
      Toivotaan niin! Kiitoksia! :)

      Poista
  2. No voi höh! :( Mutta kyllä ne kasvaa, pikkuhiljaa! :) Ps. Mäki oon suunnitellut uuden blogin tekemistä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttää vaan kun vaivalla kasvatin ja sitten hetken mielijohteesta päätin lyhennellä, argh :D
      Mulla tuli jotenkin vapautuneempi olo kun sain tämän uuden blogin valmiiksi. Puhdas pohja mistä aloittaa! :)

      Poista