Voimaa

Viideltä maanantai-aamuna heräsin äidin ääneen. Hän höpötteli leperrellen Roomeolle, hyvää huomenta toivotellen ja kiroten samalla lempeään sävyyn sitä faktaa, miten kissa ei osannut pitää turpaansa rullalla yöllä. Karvakasalla taisi olla pikkuisen tylsää ja matot olivatkin vääntyilleet rullille yön pimeinä tunteina. Muutama karvatuppokin taisi löytyä huoneennurkista pyörimästä. Miu ja mau. Kahvikuppien kilinää ja mokkamasterin huminaa. Kai sitä piti sitten herätä.

Edellisenä iltana en meinannut nukahtaa sitten en millään. Niin paljon minua jännitti ja olin kovin fiiliksissä tulevasta Slipknotin keikasta - sekä tatuoinnista, hui. Pyörin sängyssä levottomasti, melatoniini ei tuntunut auttavan yhtään, kuten ei myöskään taustalla soinut rauhallinen musiikki. Ajatukset ja tuntemukset pyöriskelivät mielessäni kuin joka suuntaan potkivia hevosia täynnä ollut karuselli. Liikaa vilkkuvaa valoa ja liikettä. Laskin vain jäljellä olevia tunteja, jotka olisin voinut käyttää viisaasti nukkuen, muttakun ei. Jossain välissä joku maaginen olento varmasti löi tajuni kankaalle, sillä kyllä se aamukin sieltä loppujen lopuksi päätti valjeta. Pimeänä ja pirun kylmänä, mutta kuitenkin. Lämpö(pikemminkin pakkas)mittari näytti - 32 astetta. Niskavillat nousivat jo valmiiksi pystyyn, kun ajattelinkin sitä kylmyyden määrää, mikä ulkona vallitsi. Kävi ihan sääliksi kaikkia niitä pikkulintuja, jotka kävivät edellisenä päivänä lintulaudalla ruokailemassa. Miten sellaiset pienet pärjäävät ulkona yöt ja päivät tuommoisessa rätinässä?

Koomassa nuokuttu aamupala, syliin tipahtaneet leivänmurut ja ristissä kulkeneet silmät. Niin sanottu sulava aamu. Kahvikaan ei tuntunut missään, vaikka sekaan laitoin normaalia vähemmän kermaa. Aamulla, ennenkuin istahdimme kolean skodan kyytiin, pihaan kurvasi lähettiauto kyydissään isän tilaama juoksumatto. Kismitti hieman, kun en ehtinyt mokomaa laitetta testaamaan ennenkuin kotoa poistuin. Mutta soon, ehkä tulevana viikonloppuna! Korea 98 kilon elopainon omannut pahviloota oli tuossa tuokiossa raahattu olohuoneen perimpään nurkkaan ja olimme vapaita lähtemään tien päälle. Kaappasin mukaani tyynyn ja viltin, vaikka tiesin, ettei menomatkalla todellakaan nukuttaisi.

Ajomatka sujui rattoisasti lempibändien musiikkia paukutellen sekä kauniita pakkasmaisemia ihaillen. Ajokeli oli kirkas ja aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta aina siihen pisteeseen saakka, kun saavuimme alle 20 pakkas-asteen vyöhykkeelle. Sitten satoikin vaihteeksi lunta. Lähestyimme ilmeisesti Helsinkiä. Hui, perhoset pörräsivät vatsanpohjalla hieman aggressiivisemmin. Keskustassa oli huvittavaa seurata kaoottiselta näyttävää liikennekäyttäytymistä, missa autot valoista liian myöhään liikkeelle lähdettyään joutuivat pysähtymään raitiovaunujen kulkuväylille, blokaten molemmista suunnista tulleet vaunut paikoilleen. Suojatielle pysähdeltiin miten ja milloin sattuu ja ihmiset puikkelehtivat joka välistä, mistä ikinä nyt mahtuivatkaan. Linkit menivät kuumottavan läheltä toisia autoja ja tiet olivat umpijäässä. Jokainen liikennevalo tuntui näyttävät punaista ja paikallaan seisottiin kummallisen pitkään. Ei Jyväskylässä liikenne tuntunut näin tökkivältä! Onneksi meillä oli runsaasti aikaa, joten valoissa seisominen ei nostattanut kenenkään verenpainetta saatikka saanut hikikarpaloita kirpoamaan otsalohkolle.

Saavuimme komeasti puolituntia etuajassa Petrie Art tatuointiliikkeen edustalle. Olo oli ehkä hivenen lamaantunut enkä tajunnut että kohta se olisi menoa. Astelimme sisälle ja tervehdimme liikkeen omistajaa Petrietä. Leveää aussienglantia vääntänyt mies tarjosi meille suuret Darth Vader-kupposet kahvia ja teetä ja ohjasi meidät istumaan pienessä eteisessä seisseelle sohvalle. Hieman myöhemmin paikalle saapui itse artisti; Pyry, joka ujuttautui hetinmiten asettelemaan välineitään paikoilleen urakkaa varten. En saanut herkullista teetä juotua jännityksen takia ollenkaan. Petrie kysyi minulta hetken päästä (rautakangen näköistä olemustani hetken tiirailtuaan), että oliko tatuointi ensimmäiseni. Säpsähdin koomaisesta tilastani ja vastasin myöntävästi hermostuneen naurahduksen kera ja keskityin jälleen pyörittelemään melkein pääni kokoista teekuppiä kylmien käsieni välissä.

Pienen tovin kuluttua Pyry olikin jo valmis ryhtymään hommiin ja minä vaelsin istumaan puujakkaralle jalat vatkaten. Käsiä kylmäsi, mutta jännitys ei tuntunut enää niin painavalta. Iholle mallattiin tatskasta siirtokuva ja eikun menoksi. Kone piti yllättävän kovaa pärinää, mutta onneksi siihen tottui melko nopeasti. Testipätkän ja turhan irvistelyn jälkeen totesin, ettei homma tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin olin kuvitellut (parmempi niin päin). Pyry ryhtyi hommiin ja minä uppouduin kivun sietämisen saloihin sekä omiin ajatuksiini. Välillä tokaisin miten kyynärtaipeen lähellä tuntui ikävältä ja miten keskellä ei. Muuten lineartin tekeminen oli aika kivutonta hommaa, pikkuisen nipisteli. 

Värittämiseen otettiin käyttöön 4 vai 5- piikkinen terä, joka näytti aika monsterilta verrattuna ääriviivoihin käytetettyyn pikkuterään. Ajattelin että nyt lähtee lapasesta. Jälleen kerran, ei tuntunut pahalta. Yllätyin jopa, kun väritys tuntui alussa jopa kivuttomammalta kuin viivojen teko. Tarpeeksi yhtä kohtaa jynssättyä piti kuitenkin välillä purra huulta ja vetää syvään henkeä. Iho osoitti mieltään. Pahimmalta värityksen osalta tuntui jälleen kyynärtaipeen lähellä ollut musta osio, sekä viimeisten keltaisten väriosioiden lisääminen. Homma oli kuitenkin loppujenlopuksi puolessatoista tunnissa paketissa ja meikä helpottunut ja niin onnellinen. Kuva oli aivan täydellinen, niin kaunis! Niin mun tyylinen!

Kelmutuksen jälkeen jäin odottelemaan kun isän pohkeeseen nakutettiin siluetti pässi. Siinä meni huomattavasti vähemmän aikaa, kuvan ollessa kokonaan musta. Pian olimme molemmat raajat jäykkinä jöröttämässä ulkona pakkasessa, onnesta soikeina. Ryntäsimme seuraavaksi syöpöttelemään lähimpään kuppilaan ja treffasimme Jerrin kanssa. Oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa !

Illalla koitti vielä päivän toinen kohokohta. Slipknotin Hartwall keikka. Lyhyestä virsi kaunis; älyttömän energinen esiintyminen, enkä yhtään ihmettele miksi, sillä bändi aloitti Euroopan kiertueensa Helsingistä. Saimme aimon annoksen uusia sekä vanhoja biisejä, upean valoshown, ylistystä ja yleisö oli aaaiivan fiiliksissä. Omakin jalka taisi vipattaa hieman aggressiivisesti lattiaa vasten. Joululahjaksi saaneet kiikaritkin pääsivät käyttöön ja kyllä kelpasi tiirailla lähietäisyydeltä (mutta oikeasti kaukaa), miten ne Slipknotin ukkelit siellä lavalla hyppelehtivätkään. Mahtava keikka, aivan upea. Saas nähdä milloin bändi nähdään Suomessa seuraavan kerran, sillä tämän kiertueen jälkeen nuo uhkaavat jäädä monen vuoden tauolle, nyyhkis.

Keikan jälkeen palasimme takaisin hotellille ja hyvin nukutun yön (voisin pölliä semmoisen sängyn mukaani sieltä huoneesta seuraavalla kerralla, oli niin hyvä nukkua) sekä HuviRetkessä syödyn aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin Jyväskylään. Aivan upea viikonloppu - sekä viikon aloitus. Kiitos siitä vanhemmille ja varsinkin iskälle <3

Huomenna minun viikkoni jatkuu normaalisti töiden parissa! Ei muuta kuin oikein mukavaa viikkoa teille muillekin! :)

Jänskän äärellä

Maanantai on jännä päivä. Kuusi päivää h-hetkeen. Sitä täällä odotellaan, kuin kuuta nousevaa. Kädet hikoavat jo pelkästä ajatuksesta, keikkahupparit ovat ojennuksessa oven ylle ripustetussa naulakossa (hiton kissankarvat *hakee teippirullan*), joululahjaksi saadut kiikarit polttelevat takataskussa ja spotifyn soittolistat ovat päivitettyinä - valmiina armottomaan kulutukseen. Jäätävä popitus ja laaja mielialan pohjustus on jo aloitettu puoli vuotta sitten. Helsinki, Hartwall Areena, here we come!

Slipknotin konsertin lisäksi, olemme isän kanssa menossa ottamaan samaisena päivänä duona tatuoinnit! Meikäläisen eka leima näkyykin tuossa kuvassa. Tuo koko, tuo paikka. Must have. Isä ottaa toiseen pohkeeseensa samaisen kuvan, mikä jo komeilee toisessa kintussa. Tiedossa on kipristävää jännitystä ja ehkä jopa sitä putipuhdasta kärsimystä. En malta odottaa.
Tuo tatuoinnin ottaminen merkkaa minulle itselleni sitä uuden sivun kääntymistä. Samalla kun mustetta hakataan ihoon (ja meikä vääntää ehkä sitä itkua), haluan päästää vanhasta irti ja keskittyä  täysillä itseeni, sekä nimenomaan siihen, mitä tuleman pitää, mitä horisontissa kimaltelee. Tämän olen luvannut itselleni. Yksi virstaspylväs (melkein) saavutettu, monen monta edessä! 

Mitäs diggaatte kuvasta? Minusta se on aika pirun cool.

Horses, horses everywhere

Kuvia Suur-Hollola- kisoista 2013 

Silence

Astelen rantaa kohti,

äänet vaimenevat ympäriltäni.

Katseeni jää veden elävään pintaan.
Välke lumoaa, ajaa ajatukset taivaalle.
Raikas tuuli puhdistaa, vierittää poskelta kyyneleen.

Veneen keula keikkuu alloissa,

annan käteni levätä laidan ylitse.

Sormet sivelevät rikki veden pintaa.

Lokit liitelevät siluetteina taivaan kannella,

 auringon langettamina varjoina.

Nyt on hyvä viilis

Löysin viimein paidan mikä pitää koleat luuni lämpöisinä - myös asunnossani. Kyllä, täällä on ihan pirun kylmä. Isot ikkunat ja ne vetävät, tuuli vaan käy tukkaani nukkuessanikin. On se kumma, kun aivan uusi asuinrakennus ja tiivisteet päin honkia?? Tälläkin hetkellä varpaani kipristelevät ja huutavat sukkia ympärilleen. Polot eivät vaan tajua että semmoinen tempaisu ei auta sitten pätkän vertaa. Lättäjalat ja huono ääreisverenkierto on ehkä jäätävin yhdistelmä (badum tss!) Kyseinen pörröinen paituli tarttui mukaani keskustassa Double One - liikkeen alerekistä. Kyseisessä shopissa myydään Nepalilaisia käsintehtyjä käsitöitä sekä vaatteita. Suosittelen piipahtamaan! Sieltä löytää tämmöisiä aarteita!

Paidan osuessa silmääni se pakko vain ostaa, ja hyvä että ostinkin! Kerrankin ei tullut yöllä kylmä! (Ehkä otan yhteyttä taloyhtiön huoltopuolelle... ). On tämä vaan niin lämmin, mutta jännä kyllä sinänsä, kun paksuutta ei ole läheskään niin paljon kuin normaalissa villapaidassa.

Kävin viimein myös hakemassa itselleni korkeakauluksisen poolopaidan, joka on roikkunut ostoslistalla jo varmaan vuodenpäivät (hups). Henkkamaukasta paita löytyi vaivatta mukaan ja vielä tyylikkäässä raitakuosissa. Natsaa hyvin Leijona - rannekellon kanssa, jonka sain äidiltä myöhäisenä joululahjana (<3). Viimeisin kello koki kovia 2012,  kotiuduttuani Jerseystä monta viikon kestäneeltä kielimatkalta. Nyt on vähän kestävämpi kaveri kuin edellinen, turistiputiikista ostettu liirumlaarum-yksilö! 

Ja oho. Vuosikin taisi tässä välissä vaihtua. Minulla on ajantaju kadonnut aivan kokonaan, pirun välipäivät! Maanantaina olisi myös tiedossa paluu työmaalle. Lomalle jääminen oli outoa, mutta nyt taas löhöilyn ja kiireettömyyden makuun päästyäni, töihin palaaminen tuntuu tosiaan utopistiselta ajatukselta - ja haasteelliselta, sillä unirytmi ei aivan ole pysynyt ruodussaan... Menee taas muutama päivä keittiössä kuin sumussa kävellessä. Pitää tsempata tosissaan, ettei ihan mene haukotteluksi ensimmäinen viikko!

Itsellä on myös tammikuulle heti suunniteltuna uutta ja ihmeellistä päänmenoa, mutta niistä lisää myöhemmin! Toivottavasti teidän kaikkien lomat ovat sujuneet rattoisasti, oikein hyvää alkanutta uutta vuotta!