Sinne meni joulu

Viidennensadan kerran kun radiosta kajahti soimaan hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika - meinasivat meikäläisen korvat pakata romppeensa ja paeta tiehensä. Monelta tuhannelta viikolta tuntunutta ajanjaksoa ennen joulua, hermoni alkoivat kiristyä pingotetun kitarankielen lailla päivä päivältä enemmän. Okei, joulu on ihan kivaa aikaa. Sehän nyt on selvä, eikös ? On punaista, tonttuja, maukasta, - ähkyyn asti syömistä houkuttelevaa ruokaa, lahjoja, aivan ihania joululauluja (lue: hermoja raapivaa vikinää), yhdessäoloa, ruttona koristeita sekä lämmintä tunnelmaa. Jo vain. Mutta miksi tuo kaikki hömpötys ja hehkutus pitää aloittaa kolmea kuukautta ennen sitä itse jouluaattoa. Oi, miksi. Olen ehkä tullut isääni tämän kaiken jouluriemun suodattamisen kanssa, ihan himpun verran vain. Tuntui jo, ettei se aatto tule ikinä ja eivätkä ne joululaulut, tontut, ruuat - saatikka se hehkuvan punainen väri katoa juhlapäivän jälkeen viiten vuoteen.
Joulu tuli ja meni. Meillä ainakin, ja ripeään tahtiin. Tapaninpäivänä siivosimme äidin kanssa kaiken punaisen ja jouluun liittyvän piiloon. Huokaisimme helpotuksesta, kun vihreä väri sekä raikas mäntysuopan haju valtasivat kaunihin kotimme taas kokonaiseksi vuodeksi. Kiitos hei.

Sain paljon hyödyllisiä lahjoja aina kiikareista mieltä - sekä jalkoja niin suopuisasti lämmittäviin villasukkiin (kiitokset rakkaalle mummulle <3). Veljetkin malttoivat tulla kotiin Kankaanpäästä ja pääsin kokeilemaan nuoremman isoveljen Xbox Onella uuden uutukaista Halo 5 : Guardians: peliä, harmi vain, että mokoma läpipeluu jäi päivän tuntien uupuessa vajaaksi, nyyhkis. Kävimme myös sukuloimassa serkkujemme luona ja nauttimassa lisää maukasta jouluruokaa, mumskis!
Nyt olen jo oman asunnon huomassa, ylhäisessä yksinäisyydessäni. Suklaan ja kynttilänvalon ympäröimänä. Tästä on hyvä jatkaa ~ 

Hold up

Vielä muutama päivä alkuviikosta taplattavana, ja sitten saa heittää jalat pöydälle, huokaista syvään ja ottaa itselleen aikaa oikein yhden joululoman verran. Tuntuu hassulta sinänsä edes jäädä lomalle, kun on ollut itse koko ajan täysillä menossa neljä kuukautta putkeen. Töissä aika on kulunut kuin siivillä ja viikonloput ovat riittäneet itselle vallan mainiosti pattereiden latailuun. Ihana, tasainen arki. Mitähän sitä lomalla sitten keksisi? Suunnittelin ainakin tekeväni kävelyreissuja metsään kameran kera, ommella ja istuskella takkatulen ääressä, nauttia siitä autuaasta hiljaisuudesta, saunoa ja viettää perheen kanssa aikaa. Ottaa ihan ympäripyöreän iisisti.

Sinänsä itse jouluista fiilistä ei omalle kohdalle ole vielä puhjennut, enkä tiedä puhkeaako ollenkaan. Tylsää tämä aikuistuminen kun joulukaan ei tunnu enää joululta. Ikkunastakin kun kurkistaa ulos, luulisi jo sään puolesta, että ollaan huhtikuussa. Ihanat loskakelit ja alati hämärästä syntyvä pimeys. Kaipa tähän lumettomuuteen pitää vain tottua, tokkopa ilmasto tästä enää räväkästi kylmenee tulevaisuudessa. Synkkää.

No voihan aika, mihin nämä illat valuvat? Pitääkin rientää. Ensi postaukseen, see ya ! 

 

Brand new start

Kuvia muutaman vuoden takaa. Aurinkoisten päivien sekä oman kuvausmotivaation uupuessa (varsinkin näin pimeinä päivinä) minulla ole tarjota teille tämän tuoreempaa kuvasatoa. Kaipa nuo kuitenkin asiansa ajavat! Oih, talvi. Olisipa kirpeä, kaunis ja heleä sää. Sellainen kuin talven kuuluisikin olla. Missä ovat valkeat nietokset, nenää pistelevät pakkaset ja kirkkaat taivaat? Näitä kysymyksiä saa luultavasti esittää vielä pitkään. Näillä näppäimillä saamme niskaamme vain loskaa ja lisää pimeyttä. Jouluksikin oli luvattu plussa-asteita? Oh joy. 

Huomenna perjantai! Mitäs teillä suunnitelmissa? Itse mietiskelen vielä lähtisinkö kotiin luonnon helmaan (ja valokuvaamaan?) vai jäänkö kaupunkiin pällistelemään ja pelailemaan (ja syömään, heh).

Katumus

Tein yhden erittäin rasittavan virheen viime perjantaina astuessani parturin ovista sisälle. Menin leikkauttamaan melkein olkapäille yltäneen enkelitukkani lyhyeksi. Miksi ihmeessä? Noh, sillä hetkellä mokoma tempaus tuntui hauskalta vaihtelulta ja piristävältä ajatukselta. En tosiaankaan tainnut miettiä päätöstä loppuun asti. Nyt siitä sitten kärsitään. Ärsytys on niin suuri (itkuakin taisin makuuhuoneen lattialla vääntää kotiin päästyäni) ja en ole tyytyväinen tähän nykyiseen tukkaan, vaikka tuttu kuosi onkin. Eihän siinä mennyt kun kymmenisen kuukautta, että hiukset kasvoivat tuohon pituuteen, mikä niin helposti sitten nips-naps hävitettiin. Voi pyhät pyssyt sentään..

Vielä naurettavamman näköisen tuosta mallista tekee pitkään tukkaan aikaisemmin otettu pehmennys, joka pistää hiukset sinkoilemaan käkkärälle kaikkiin ilmansuuntiin. Olen aina halunnut kiharoita (luonnostaan suorat ja lättänät hiukset omaten), mutta nyt ne vaan ärsyttävät, sillä viimeksi tällä tyylillä tukkani oli täysin suora, ja totteli vaivatta. Harvoin olen joutunut käyttämään suoristusrautaa nimensä mukaisesti suoristamiseen - paitsi nyt.
Tänään tilasinkin oman mielenrauhan takaamiseksi Harmony Lifeltä Hairbell- shampoon ja hoitoaineen nopeamman hiustenkasvun toivossa. Onko teillä kokemuksia kyseisestä tuotteesta? Onko ihan humpuukia vai toimiiko oikeasti? 

ps. Tervetuloa uudistettuun Virtaan!