Talleilemassa

Arvosteluja kaverini ratsastustyylistä en kaipaa, meikä oli vain kuvaamassa!

Blogin hiljaiselo jatkuu verkkaisesti. Olen siirtynyt päivittelemään aika lailla elämääni tuonne instagramin puolelle. Minut löytää sieltä saijasiisii nimen takaa!

Tänään kävin vanhan yläaste aikaisen kaverini Emmin kanssa tallilla, moikkaamassa hänen upeaa ruunikkoa puoliveriruunaansa Sakkea. Oli tosi kiva päästä kuvailemaan tämmöistä eloisaa ja vauhdikasta parivaljakkoa, joka viiletti välillä niin korkeiden esteiden yli että meikäläistä meinasi vähän hirvittää! Kaulassani keikkui kaksi kameraa, sillä sain käyttööni oman möhkäleeni lisäksi todellisen putkihirmun, Emmin oman kuvauskaluston. Siinä meinasi niskat välillä puutua valkean Canonin 70-300 millisen painosta, mutta oli jännää päästä semmoisellakin räpsimään, vaikka oman kuvailun taso ei todellakaan päästänyt kyseistä putkea oikeuksiinsa. 

Hevosentuoksuinen talli toi mukanaan nostalgisen fiiliksen. Olin viimeksi itse käynyt aktiivisesti tallilla vuonna 2011, ratsastusrippileirin muodossa. Pieni arkuus hevosia kohtaan on ehkä päässyt muodostumaan, mutta uskaltaisin varmasti aloittaa hevosten kanssa touhuilun uudelleen jos siihen mahdollisuuden saisin! Tämänpäiväinen reissu toi mieleen kivoja muistoja ja naureskelimmekin niitä pariin otteeseen. Aloitimme aikanaan Emmin kanssa ratsastuksen samaan aikaan alakouluikäisinä, mutta itsellä harrastus jäi muiden juttujen takia vähemmälle. Olen siis varsinainen noviisi ratsastuksen suhteen. Sakke on Emmin toinen hevonen ja nuo kaksi sopivat toisilleen kuin paita ja peppu! Semmoisia huimapäitä molemmat.

Kävin Emmin ratsastuksen lopussa itsekin istumassa satulassa ja kyllähän se satula ihan kotoisalta tuntui. Sakke käppäili hieman kyllästyneen oloisena Emmin perässä kentällä, sillä aikaa kun tämä lapioi lantaa pois uralta. "Joko mennään" se tuntui sanovan pökkiessään Emmiä turvallaan takaraivoon.

Tosi kiva päivä, tulen varmasi lähtemään Emmin messiin tallille useamminkin, kamera kaulassa tietenkin!

Ravintola Ö

Pitkä hiljaisuus. Johtunee aivan puhtaasti siitä, että minulla ei ole kertakaikkiaan riittänyt energiaa, jaksamusta saatikka sitä puhdasta kiinnostusta aukaista bloggeria ja kirjoittaa puoliajatuksen siivittämänä teille jotain merkityksetöntä tekstiä postaus toisensa perään. Sitä varten tämä blogi ei ole luotu. Meni siinä sitten puoli vuotta tai kolmasosa päivää, ennenkuin saan jotain aikaiseksi, niin siitä huolimatta haluan että kirjoituksillani on jotain perää ja mikä tärkeintä - mulla on kivaa niitä kirjoitellessa. Monta kertaa olen kääntynyt kannoillani blogiin tullessani. Turhauttavaa toisaalta, kun tajuaa ettei oikeasti ole mitään kerrottavaa. Töitä ja viikonloppuja, sitä samaa viikosta toiseen.
Mutta nyt! Kerron teille minun ensimmäisiä kokemuksia fine dining ravintolassa vietetystä illasta hyvän ystäväni Marin kanssa. Matkasimme Tallinnaan pienelle kaupunkilomalle menneellä viikolla arkea ja töitä karkuun. Reissu oli kaikinpuolin onnistunut, sillä saimme vierailullemme aivan upean auringonpaisteen ja lämpimän sään! Sokos Hotelli Viru oli miellyttävä kokemus - kuten myös koko Tallinnan keskustan alueella haravoidut ostoskeskukset ja putiikit. Napakymppi ekaksi Viron vierailuksi, näin voisi sanoa.

Omalta osalta matkan kruunasi neljän ruokalajin annoskokonaisuus Ravintola Ö'ssä. Varasimme muutamaa päivää ennen pöydän kätevästi netin kautta ja menua selatessani olin aivan pähkinöinä. Eek, ensimmäinen fine dining kokemus ikinä (okei koulussakin työstettiin aika hienoja kokonaisuuksia, mutta ei niitä kokkailuja voinut ihan sillä kuitenkaan nimittää, se oli aikalailla hakuammuntaa sekä uusien asioiden pyörittelyä) !! Ajattelin jotenkin että mitenkä siellä nyt osaa sitten syödä kun haarukkaakin pidän väärässä kädessä, kuinka hiljaista siellä on ja uskaltaako pihahtaakkaan kaverille mielipidettä ääneen. Oon ehkä kattonut liikaa telkkarista ja elokuvista millaisia ne "hienommat" ravintolat oikein ovat ja elänyt vähän säkki päässä - siitä huolimatta että olen itsekin kokki. Silmissäni vilisivät kuvat taustalla soivasta viulumusiikista, koreasta - vanhempaan taittuvasta sisustuksesta, sekä posliinilautasista. Jotenkin kuitenkin tiesin, ettei Ö kuulunut kyseiseen kategoriaan.

Ravintola Ö:hön astuessamme ei todellakaan ollut pelkoa turhan nirppanokkaisesta ja tiukasta ilmapiiristä. Saavuimme koreasti viitisen minuuttia myöhässä (kannattaisi aina tarkistaa netin kautta ravintolan tarkka sijainti haahuilun ja arvailun sijaan) ja aurinkoinen naistarjoilija toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. "We've been waiting for you, please come this way."
Saimme valita kahden pöydän väliltä, jotka oltiin katettu kauniisti maanläheisin värein ja yksityiskohdin. Katosta roikkuvat lennokkaat lamput tasapainottivat juuri maanläheisiä piirteitä salissa ja toivat lämpimän, pehmeän valaistuksen puolihämärään ruokailutilaan.
Valitsimme pöydistä toisen, josta oli suora näkymä keittiöön. Mikäs sen parempaa! 

Whitefish

egg white cream, tangy pickle, dill dirt

Salt-baked celeriac

caramelized butter, whey

Quail from Järveotsa quail farm

fermented bread cream and carrots

Goat cheese and spruce syrup

ash cookie

Yllä 4 ruokalajin taste walk - menu, joka maksoi 46 euroa per henkilö (5- ruokalajin menu 59 euroa ja 7 - ruokalajin menu 76 euroa, not bad!). Voin heti tähän kättelyyn sanoa, että tuolla hinnalla harvemmin saa edes pääruoka-annosta suomalaisissa fine dining paikoissa, joten Ö:ssä ruokaileminen oli aivan älyttömän edullista. Ja listan ruoka-annosten lukumäärästä huolimatta saimme ainakin neljä-viisi ylimääräistä maistiaista, mm. pre-starter (eli periaatteessa alkuruuan alkuruoka), pre-dessert (samaa linjaa, esijälkkäri), jonkinlainen väliruoka, leipää sekä jälkiruuan jälkeen makeita pikkunaposteltavia. Huikeaa, aivan huikeaa. Yllätyimme positiivisesti ja makuelämyksiä täräytettiin makuhermoille kerta toisensa jälkeen! Joidenkin annoksien pikkuelementit eivät aivan iskostuneet nopeasti suullisesti kerrotun selostuksen kautta mieleeni, mutta koitan parhaani mukaan selittää teille mitä näissä annoksissa - varsinkin menun ulkopuolisissa - oikein olikaan! Tämä menu oli muuten täysin gluteeniton!! Siitä iso plussa - vaikken itse gluteeniton ruokailija olekaan.

Meillä oli muuten maailman miellyttävin ja mukavin tarjoilija. Istuttuamme paikoillemme hän kertasi meille mitä erityisruokavalioita olin varauksen yhteydessä ilmoittanut ja miten se tulisi vaikuttamaan Marin osalta menun rakenteeseen. Olin jotenkin todella vakuuttunut jo tässä vaiheessa ja tiesin välittömästi että meistä pidettäisiin sinä iltana erittäin hyvää huolta. Ai että, miten upea fiilis se olikaan.

Tyylikkäälle suorakaiteenmuotoiselle lautaselle koottu, simppelin näköinen pre-starter koostui kuivatusta lohennahasta ja yrttisestä majoneesista (sekä murusesta jonka nimeä en tiedä). Keskellä oli siivu savustettua possunkylkeä - ja Marilla lautasella lepäsi särmä siivu kuhaa (+ ?). Viimeisessä kupissa oli tarjolla raikas yrteistä tehty shotti (alkoholiton tietenkin), jota olisi voinut litkiä kyllä enemmänkin! Oltiin Marin kanssa tässä vaiheessa jo aivan myytyjä ja odotimme innolla seuraavaa annosta.

Saimme alkuruokaamme odotellessa soman pieniä leipiä, sekä kaksi eri levitettä. Yrttisen, majoneesipohjaisen sekä voipohjaisen, ehkä kevyimmän ja maukkaimman levitteen mitä olen ikinä maistanut. Ruskea leipä oli 100% ruisleipää - ja pakko sanoa, että jumankauta että noin pehmeää ja kimmoisaa ruisleipää saa sitten hakea, ihan luvan kanssa. Aivan tajuttoman hyvää. Vaalea leipä kyljessä oli gluteenitonta ja rakenteeltaan aivan kuin mummun vastaleivottu hiivaleipä. Voitte arvata että leipäset hävisivät aika ripeään tuosta korista parempiin suihin...

Alkuruoka oli korea kuin mikä. Pällistelimme lautasen asettelua huolella varmaan viitisen minuuttia, ennenkuin uskalsimme alkaa hajottamaan asetelmaa pala palata. Maailman pehmeintä ja mureinta marinoitua siikaa, munanvalkuaisvaahtoa, siianmätiä, retiisiä, tillistä tehtyä rapsakkaa murua, kukkakaalia sekä kirpeää suolakurkkua. Olin jälleen myyty. Toivoin ettei kala olisi loppunut ikinä lautaseltani... Imin itseeni inspiraatiota, otin julmetusti kuvia ja huokailin. Tätä mä haluan tehdä. Olin aivan täpinöissäni. Rajattoman luovuuden ulosanti, mise en place ja ylpeydellä keittiöstä saliin tuodut annokset. Kyllä kiitos. 

Toisena pääruokana saimme annoksen, joka sisälsi ainoastaan selleriä. Annos itsessään oli melko pliisu, eikä tästä irronnut sellaista tiettyä wow- tunnetta, mitä alkuruoka oli tuonut mukanaan. Tuoksu oli huumaavan makea ja täyteläinen sekä - yllätys yllätys; sellerinen. Kyseinen juures ei kuulunut kummankaan meidän lempi raaka-aineiden top vitoseen, mutta kun maistelimme annoksen kaikki osaset läpi, mielipiteemme saivat käden käänteessä uuden suunnan. Merisuolassa kypsytetty selleri oli suussasulavan pehmeää ja niin täyteläistä, että sitä olisi voinut mielellään syödä enemmänkin. Lisäksi annoksessa oli kypsennettyjä, rapeita sellerisuikaleita, uppopaistettua sellerijuliennea sekä mahdottoman maukasta karamellisoitua voikastiketta.
Pääruokaan oli Marin osalta vaihdettu viiriäisen tilalle sampea. Kalan kanssa oli tarjolla herassa haudutettua sipulia, kyssäkaalia sekä isohirvenjäkälää. Omassa annoksessani oli siis lähifarmilla kasvatettua, täytettyä viiriäistä, käyneestä leivästä tehtyä kermaista kastiketta (fermented bread cream??), sekä porkkanaa eri muodoissa. Viiriäisannoksen maut eivät omassa suussa olleet aivan niin yksi yhteen lyötyjä, mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Annos oli erittäin kaunis ja värikäs. Mari oli ihan tyytyväinen myös sampiannokseensa - joka oli myöskin raikkaan värinen sekä kauniisti aseteltu. Makuelämys oli kuulemma ollut jännittävä ja erikoinen! 

Jälkiruoat esittelen seuraavassa postauksessa!

Oodi keväälle

Se on kuulkaas kevät! Ulkona lämpötilat kiirivät lähemmäs kahtakymmentä, puissa on valtoimenaan hiirenkorvia ja mikä parasta; aurinko nousee jo viiden jälkeen kuikuilemaan horisonttiin. Upeaa herätä siihen, kun ulkona on valoisaa ja aukinaisen ikkunan välistä sisälle tulvii raikasta kevätilmaa ja korviin kantautuu talitintin iloista titityytä. Ei voi päivä alkaa paremmin.
Työmatkat taittuvat kevyesti jo hupparilla, eikä farkkujakaan näillä keleillä kohta tohdi vetäistä enää jalkaan - se kostautuu päivällä kotiin fillaroidessa, kun yllättäen ylämäkeen polkiessa tuleekin tuskaisen kuuma. Koitappas sitten hikisenä eteisessä polkea mokomia kireitä pöksyjä pois kintuista. Niimpä, ihanat makkarankuoret.

Tuntuu toisaalta, että kevät on omalta osalta kurvannut ohitse pienellä ylinopeudella. Olen aamusta iltapäivään töissä ja kotiin päästyäni jaksan juuri ja juuri jumpata ja tehdä itselleni ruokaa. Sokka on kertakaikkiaan poikki, eikä uloskaan tule eksyttyä töiden ohella läheskään joka päivä. Työmatkoja taitan kymmenisen kilometriä päivässä, mikä käy kyllä vallan mainiosti jo päivän kuntoilusta. Silti, harmittaa aina ulos mennessäni nähdä, miten ne hiirenkorvat puhkeavat jo kohta lehdiksi ja nurmikko vihertää. Kevät on paras vuodenaika, kaikki alkaa alusta ja puhtaalta pöydältä. Osaisinpa elää hetkessä paremmin.
Kävimme erään ystäväni kanssa läheisessä metsässä - jonka löysimme randomin haahuilun kautta - valokuvailemassa ja seikkailemassa. Kun istahdin keskellä havupolkua maanneen kiven reunalle ja hiljennyin, tuntui kuin kaikki taakat ja huolet olisivat kaikonneet raikkaan kevättuulen matkaan. Suljin silmäni ja käänsin kasvot kohti puiden lomasta pilkottanutta lämmintä kevätaurinkoa. Tuntui että aika olisi pysähtynyt ja mieli painanut reset- nappulaa. Olisin voinut jäädä istumaan kyseiselle lohkareelle pidemmäksikin aikaa, niin hyvältä se tuntui. Kyllä luonto on ihmeellinen paikka rauhoittua, pitää eksyä tuonne polulle uudemman kerran. Kyseiseltä metsäreissulta laitan teille tänne seuraavassa postauksessa lisää kuvia, niistä tuli tosi kivoja!

Tuntuu myös todella hassulta, ettei mulla ole tänä kesänä oikeastaan lomaa. Töitä kyllä riittää, mistä olen kiitollinen, mutta taitaapi rannalla köllöttelyt jäädä minulta vähän vähemmälle - vaikka rantakuntoon olen kovasti koittanutkin päästä! Onneksi viikonloput ovat kuitenkin vapaita, ehkä se meikäläiselle riittää. Huomenna on vapaapäivä ja perjantaiksi suuntaan taas aamu kuudeksi töihin. Onneksi pian on viikonloppu ja ihana ystäväni Alma tulee kanssani käymään Saarijärvellä <3 Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille! 

Muutama hassu

Vielä muutamat asukuvat esille Miian kanssa kuvatusta sessiosta. Tätä kirjoittaessani ulkona linnut sirkuttavat kovasti jo kilpaa sekä lumet ovat sulaneet kaulttaaltaan pois nurmilta sekä tienpenkoilta. Ihanaa, kun kevät tekee tuloaan! Ajattelin ensi viikolla työmatkan varrelta napata mukaani muutaman hiirenkorvia puskevaa oksaa, saa sitte kämppäkin pienen osansa isosta, ulkona tapahtuvasta raikkaasta muutoksesta.

Nomutta, ne hiukset. Hitsi vieköön. Viime vuoden joulukuussa koin kauhunhetkiä, itkuksi asti lauennutta katumusta sekä suurta harmia astellessani ulos parturin ovista eräänä harmaana perjantaina. Mitä olinkaan mennyt tekemään.

Nips ja naps. Jostain kumman syystä olin saanu päähäni ajatuksen, että nyt oli aivan pakko saada taas lyhyet hiukset, sen kummempia miettimättä. Aluksi olin ajatellut meneväni värjäämään jo hartioille melkein yltäneet enkelihiukseni, mutta päädyinkin loppujenlopuksi saksittavaksi. Parhain juttu oli se, ettei hiuksista tullut alkuunkaan sen näköiset mitä olin esimerkkikuvallani hakenut. Voi sitä vitutuksen määrää. Ponnarille saaduista hiuksista oli lähtenyt melkein kymmenen senttiä, enkä saanut käsilläni edes otetta uusista, karmaisevan lyhyistä niskavilloistani.

Päätin aloittaa tammikuussa HairBell- shampoon sekä hoitoaineen käytön, epätoivon iskiessä polvitaipeisiin, heittäen minut alas nenilleni. Arvostelut kyseisestä shampoosta olivat luonnollisesti ehkä hieman yliammuttuja, ja joidenkin osalta tuote ei ollut jouduttanut hiustenkasvua millään tasolla pitkälläkään aikajänteellä. Ihmiset ja heidän hiuksensa ovat kuitenkin kaikki erilaisia, joten päätin kokeilla kaikista takaraivossani jyrisevistä epäilyksistä huolimatta.
Enkä kyllä pettynyt tuloksiin!

Neljässä kuukaudessa hiukseni ovat saavuttaneet jälleen ponnaripituuden, johon ilman HairBell- shampoota meni yli puoli vuotta. Voin siis omalla kohdallani valehtelematta todeta, että tuote toimii. Itse pesen edelleen kyseisellä shampoolla, noin joka toinen päivä. Hoitoainetta en ole käyttänyt pitkään aikaan, sillä en kokenut sitä hyödylliseksi. HairBell- kuivattaa jonkin verran hiusta, joten omalla hoitoaineella sekä muilla kosteuttavilla hiustuotteilla on saanut läträtä ihan huolella. Hiukset ovat kasvaneet paksumpina sekä vahvempina, mistä ehdottomasti plussaa! Itse olen ollut siis enemmän kuin tyytyväinen ja tulen käyttämään tätä kyseistä tuotetta vielä tovin, jotta saavutan kokonaisuudessaan hiusteni alkuperäisen pituuden!

Onko teillä kokemuksia HairBellistä? 

Siis asukuvia??

Mihin nää viikonloput aina vierähtää? Tulin äsken saattamasta ihanaa ystävääni Miiaa Matkakeskukselta. Taas on sunnuntai. Ulkona oli älyttömän kiva ilma ja istuessani bussipysäkillä aurinko lämmitti jalkoja niin mukavasti. Kohta on kesä!
Perjantaina eksyimme kiertelemään kauppoja oikein ajan kanssa ja ostin pitkästä  aikaa itselleni uusia vaatteita! Oli jo aikakin uusia hieman nuupahtanutta vaaterivistöäni... Löytyi muutamat pehmeät ja kevyet villatakit, kaksi kivaa paitaa, hiuspinnejä ja ponnareita, sekä uudet kevätkenkulit! Oon aina halunnut ostaa Vanssit, mutta aina se on jostain syystä jääneet kenkäkauppaan nököttämään. Nämä perusmustat tennarit löytyivät alesta - oi mikä tuuri - ja vielä oikean kokoisina! Tykkään kovasti.

Nämä kuvat olivat muutaman väsyneen, nälkäisen - sekä kylmissään tärisseiden tytsyjen sekoilun lopputuloksia ja ihme ja kyllä - sieltä muutama otos jopa onnistuikin! Itse en ole mikään maailman luontevin heppu seisoskelemaan kameran edessä, joten enimmäkseen vaan ilmeiltiin ja naureskeltiin vaivautuneena, että mites tässä nyt pitäisi olla ja häh. Onneksi naurulla selviää melkeinpä kaikesta!

Viikoloppuun sisältyi paljon käsitöitä, naurua, hyvää ruokaa sekä kauan kaipaamaamiani höpöttelyhetkiä pimenevissä illoissa, kynttilöiden valossa. Täydellistä. Ei lisättävää. Kiitos Miialle kivasta viikonlopusta <3
Seuraavassa postauksessa laitan vielä tulemaan muutamat asukuvat tästä päivästä, sekä tuloksia tammikuussa aloitetusta HairBell- shampoon käyttämisestä!